lankahullaannus

kesäkuu 7, 2016

i think i’ll try defying gravity.

Filed under: peittoja — by hillanen @ 10:02
Tags:

The Blanket  (pattern  /  project page on ravelry)

Insane collection of yarn, mostly worsted weight, all in all over a kilogram, don’t know the exact amount

4 mm crochet hook

Sarjassamme ”Masokistineuloja etsii uusia hulluuden muotoja” päähenkilömme päättää vuonna 2009 että epämääräisistä lankanöttösistä, joihin lukeutuu lankaa seiskaveikasta puron kautta käsinkehrättyyn jämään, tulee peitto. Virkkaamalla. Virkkaamiseen johtavaa aivotoimintaa tapahtuu luonnostaan päähenkilömme aivoissa noin kerran vuodessa, ehkä muutaman päivän kerrallaan.

Hän virkkaa joinakin vuosina ehkä korkeintaan kymmenen lappua ja säilyttelee niitä kenkälaatikossa. Projektia kohtaan esitetään lähipiiristä epäilyksiä, mutta myös lahjoitetaan lankaa. Projektin edetessä päähenkilöstä kasvaa yltiöpäinen neuloja, jonka lankavarasto alkaa säihkyä silmissä ja peitontekeleparka alkaa näyttää vanhanaikaiselta ja rumalta kaiken sen muun rinnalla.

Mutta päähenkilö on sitkeydestään tunnettu.

Hän päätyy virkkaamaan lappusia kurkkupastilleita syöden raskauspahoinvoinnin estäessä vielä neulomisen (tammi-helmikuussa 2015) mutta sallien jonkinasteisen virkkaamistoiminnan. Hän virkkaa (ja tulee myös parsineeksi kaikki talouden sukat, neuloa kun ei voi).

Vuoden päästä, tammi-helmikuussa 2016, jonkinlaisen epämääräisen kohtauksen (voidaan kuvata Studio Julmahuvin legendaarisen sketsin sanoin ”minä panen kaiken kuntoon, ajan pääni jäädyksiin” ja sitä rataa) saattelemana virkataan vielä muutamat kymmenet lappuset Cascade 220:sta ja vieläpä virkataan laput yhteen peitoksi, aina luotettavalla Garnstudio Dropsin Limalla, josta saadaan vielä nätti piparkakkureunuskin väkerrettyä. Ja tämä kaikki päiväuniaikaan!

Loppurutistuksessa tulee katsottua televisiota, ja scifiä mielellään nauttiva päähenkilömme tulee muistamaan tämän peiton aina, jos joku mainitsee mainion, edesmenneen sarjan Farscape.

Mainokset

huhtikuu 17, 2016

Syö papu jos oot nälkänen.

Filed under: sukkia — by hillanen @ 15:27
Tags:

Christmas calendar

Scrap Yarn Sock Advent Calendar by Anna Johanna  (on ravelry)

Various random hand-dyed sock yarn scraps, 76 grams

2,25 mm circular needle

Christmas calendar

Joulukalenterisukkapostaus. Vain 4 kuukautta myöhässä. Selitän tämän sillä, että usemmiten nykyään käytän vähäisen käsityöaikani käsitöiden tekemiseen ennemmin kuin niiden kuvaamiseen tai niistä bloggaamiseen, joten hidasta tahtia edetään varmaan jatkossakin. Mutta olen vakaasti sen filosofian kannalla, että laatu korvaa määrän.

Christmas calendar

Itse kalenterihan on ihanien Neulistin ja Vyyhdin perinteinen neulojien hemmottelukalenteri. Sukkaa ja random-raitaa, värejä, värejä, värejä, siis kaikkea ihanaa. Valmiit sukat julistin ensimmäiseksi valmiiksi joululahjaksi vuodelle 2016. Ne saa joku jolla on pienempi jalka kuin minulla.

Christmas calendar

Mallijalkana kuvissa miikkulainen vinoon meni-blogista. Suurenmoinen suoritus on väännellä jalkansa puunrungolle raskausviikolla 39+!

maaliskuu 4, 2016

only a ninja can sneak up on another ninja.

Filed under: säärystimiä — by hillanen @ 13:31
Tags:

24699389411_f8bdf2a157_c_d

Stripy Legwarmers  (basic construction stolen from Mosey)

Cascade Yarns Cascade 220, all in all 218 grams

4 mm circular needle

24675065432_edf0b7eba4_c_d

Rasti seinään kyllä tästä. Neuloin säärystimet, joita yleensä välttelen viimeiseen saakka. Ja vieläpä itselleni, uskomatonta. Lämpimät ja hyvät ja tarpeelliset kyllä. Kiitos minä. Supertylsä projekti.

Mosey-säärystinmalli on oiva, joten kopioin sen muuten paitsi että tein raitoja palmikoiden sijaan. Lanka on taattua jeesusteippiä. Kuvat ihan kuraa, mutta sitähän se omien jalkojen kuvaaminen herkästi on.

Seuraava sivu »

Pidä blogia WordPress.comissa.